Mettäopiskelijoiden tapaaminen Sloveniassa

SLOVENIA - WINTER MEETING

Kuten jokainen itseään kunnioittava journalisti tietää. Vanha uutinen on turha uutinen. Koska en ole journalisti nii sei varmaa haittaa jos käyn läpi täs yhen reissun mikä heitettiin pari viikkoa sitten.

Tapahtuman nimi oli ns. Winter Meeting, joka järjestettiin metsäopiskelijoille tuon kansainvälisen opiskelijajärjestön IFSA:n kautta. Homman nimi oli seuraava. Tutustutaan viikon aikana isäntämaan (lue: Slovenia) luontoon, metsätalouteen, kulttuuriin yms. Tärkein homma oli tieten tutustua meiän kolleegoihin ympäri maailmaa. Noh.. tässä tapauksessa kollegoja saapu pelkästään Euroopasta. Meitä oli yhteensä n. 35 hengen poppoo 9:stä eri maasta (Ranska, Suomi, Slovenia, Sveitsi, Saksa, Turkki, Italia, Bulgaria ja Hollanti). Ite tapahtuman järjestäjän Dänin ja yhen saksalaisen Jakobin olinki tavannu jo aikasemmin Koreassa.

Dan the Boss

Jakob, Pizzamies ja yks suomalainen

Homma starttas perus bussi+junamatkalla Wienin kautta Mariboriin ja sieltä Ljubljanaan. Paikan päällä avattiin perinteisesti Slivovitska puteli ja alotettiin verkostoituminen. Oli mukava nähä sällejä pitkästä aikaa ja olin jo ehtiny unohtaa että paikalla on myös suomalaisia. Ne oli samoja ukkoja ja tyttäriä mitä tapasin Joensuussa, räkäposkella hiihossa enne Tsekkeihin lähtöä. Ilta taittu aamuyöhön ku viimonen mettäukko hiljeni.

Seuraavana aamuna herättiin aikaseen kuuntelemaan luentoja Slovenian metsistä, puulajeista, metsänhoidosta ja metsäpaloista. Oli aika uskomaton homma että eniten mettäpaloja Sloveniassa aiheuttaa junan jarrut. Ku raiteet laskee Alppien reunalta Välimeren pinnalle joutuu se jarruttelee lähes koko matkan. Laskeutumista on mukavat 600m ja jarrut kuumenee aiheuttaen paloja, joita Välimeren tuulet levittää. Luento itessään kerto projektista, jolla pyritään kehittää metsätieverkostoa, jotta sammutustyöt helpottuisi. Tekis jotai niille jarruille eka..

Toine mielenkiintone luento käsitteli metsien käsittelyä. Sloveniassa kaikki mettät käsitellään ns. close-to-nature menetelmällä aka. "freestyle forestry". Ei avohakkuita vaan poimintahakkuita. Tämä siks et eroosio kostaa raakasti jos ei oo puita sitomassa maa-ainesta rinteillä. Hakkuissa ei siis keskitytä volyymiin vaan laatuun. Parhaat tukit viiään sahattavaks ja loput jätetään mettään. Yksityisomistus on jotain 83% luokkaa ja keskimääränen tilakoko on 1ha joten en tiiä mite ne pitää toiminnan kannattavana. Kaipa siitä pyökistä ja tammesta maksetaan vähä enempi ko suomalaisesta männystä.

Nonii.. piettii myö hauskaaki.. luentojen jälkeen hypättiin bussiin ja suunnattiin kohti Slovenian suurinta turistirysää Blediä. Siellä syötin ruhtinaallisesti jonka jälkeen kiikuttin pienen kukkulan päälle kattelee maisemia. Sinänsä turha mesta. Vähän matkan päässä oli Triglav, Slovenian korkein huippu jossa piettiin myös mäkihypyn World Cuppi viikko mei reissun jälkeen. Käytii kaupassa hakee biseshooffenit ja suunnattiin sinne. 

Bled

Blediä

Mti opiskelija ottaa lepiä

Yleisesti luullaan että rinteet lanataan koneellisesti. Väärin!

Vielä 100m huipulle.

Tarkistettiin myös Triglavin ampumahiihtomestat

Pakollinen ryhmäfoto.

Pieni saksalais-ranskalais delegaatio kiipesi kuvassa näkyvään luolaan, joka näkyy möhkäleen puolessa välissä. Oli kuulemma kiellettyä.

Ryhmä ihmettelee slovenialaista metstekniikkaa

Majotus meillä oli semmosessa kivimajatalossa, joka oli ihan pirun kylmä. Ennen sisään menoa lämmitettiin itseämme Boronitchken eli mustikkaponun voimin. Kämppä toimi loistavana tukikohtana alppirinteiden tutkimiseen. Joku väittäis et vesisade on hanurista mut ei alpeilla. Liejuset rinteet muuttuu mukavan liukkaiks ja ns. slaidaaminen onnistuu paljon helpommin. Siinä sitten pikku poppoolla noustiin nelinkontin rinteitä ylös ja tultiin liukumalla alas. Maisemat oli päräyttäviä!

Boronichke rinki

rinne slaidausta :)

lisää pelleilyä

Suomalainen ruumis on kaunis

Mei majatalossa järjestettiin myös perinteinen international evening, jossa joka kansallisuus esittelee perinneruokia ja juomia. Onneks Joensuun poppoo oli tuonu Suomesta salmiakkia, ruisleipää ja poronlihaa ettei tarvinnu juua pelkästää Kossua, jonka olin löytäny Brnon interspaarista. Haalarit oli tieten päällä ja ne tuli kyllä tarpeeseen.

Suomen pöytä

Sveitsiläiset syötti meille Tobleronea..

...ja saksalaiset hiivaolutta.

Alppireissun jälkeen suunnattiin kohti Välimerta ja Italian rajaa. Siellä majotuttiin "pienen" kukkulan päälle, nimeltä Kokoš eli Kana. Kukkulan alapuolella sijaitsi pikkuriikkinen idyyli kylä nimeltä Lipica. Puolan reissulla mukana ollu Slovenialais tyvär oli nimenomaan tästä paikasta kotosin. Puhutaan kuiten n. 100 ihmisen kylästä. Maailma on pieni...

Tři kokoš

Kukkulan päältä tehtiin excuja lähimaastoon, josta löyty taas yhä uskomattomampia paikkoja. Kukkulan päällä sen sijaan verkostoiduttiin ahkerasti ja solmittiin elinikäsiä kaverisuhteita.

Italian raja

Lipica

Lipicaa lähempää

Nähtiin myös monenlaisia elukoita, joita ei Suomesta helposti löyä. Kuvassa Salamanderi

Lähtöpäivänä koukattiin Štanjelin kylän kautta joka oli yksiä reissun huippukohteita. Idyyli keskiaikanen pikku kivitalokylä kukkulan huipulla, kapeet kujat ja loistavat kiipeily mestat. Karattiin Samin kanssa muusta porukasta kattelee Štanjelia kattoperspektiivistä.

Miten tuo nyt meneekään?

Kattonäköala oli päräyttävä

Suomi tiimi

UNESCON maailmanperintö kohde aka. tippukiviluolat taustalla

Viimoen päivä päätty Ljubljanaan päätösseremoniaan. Syötiin hyvin ja koko porukalle jaettiin todistukset läsnäolosta. Jännästi sitä vaan viikon aikana kiintyy ihmisiin niin että tippa herahtaa linssiin kun joutuu hyvästelemään. Ite rakastuin Sloveniaan niin että on kyllä pakko palata takas heti kun mahollista.

En nyt jaksa kertoa kaikkia kommelluksia ja paikkoja missä käytiin kun niitä mahtu viikkoon nii mahottomasti. Enkä uskokkaan et ketään kiinnostaa lukeakkaan ku tää on jo muuteki nii pitkä tarina..

Sen sijaan kerron jatkotarinan  extempporee Saksan reissusta, joka pukkas heti perään <- Tirsk!

-JP