sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Elämää Serranon perheen naapurina!

Hellurei!

Metsäpoikiin on iskenyt uusi ja ihmeellinen blogin kirjoitus-trendi... Siispä kannan korteni kekoon ja avaan teille elämää Tsekkiläisessä opiskelija-asuntolassa myös omasta puolestani.

Kun lähdimme matkalle kohti, Tsekin toiseksi suurinta kaupunkia, Brnoa, minulla oli ainoastaan yksi toive: Etten joutuisi asumaan Espanjalaisten kanssa samassa solussa. No, arpaonnihan on ihmeellinen ja kuinkas kävikään? Naapurihuoneessa asuu yksi italialainen ja yksi espanjalainen, molemmat harvinaisen äänekkäitä ja siivottomia.

Tunnetusti molemmat kansallisuudet ovat harvinaisen perhesidonnaisia, joten keittiössämme vieraileekin päivittäin vähintään tusina espanjalaista. Ei siinä mitään, että tehdään ruokaa ja pelataan korttia mutta onko samalla ihan pakko huudattaa musiikkia ja huutaa musiikin tahtiin sekä polttaa tupakkaa ja pilveä SISÄLLÄ.
Koska vaihtoehtoja ei ole kuitenkaan liikaa suotu, on meidän ilmeisesti pakko sopeutua tähän kulttuurien sulatusuuniin.

Esimerkkinä kavereidemme siivottomuudesta, lisäsin alle kuvan mielenkiintoisesta suihkuhuoneestamme, jonka lavuaarista puuttuu kokonaan putki, joka siirtää likaveden lavuaarista viemärin syövereihin. Tämän järjestelyn kanssa Serranon perhe on sitten elänyt jo hyvän aikaa. Mehän emme tällaista tietenkään missään nimessä hyväksy, jonka takia tilasimmekin putkimiehen maanantaiksi ja imuroimme ja moppasimme koko hela asunnon.

Sellaista siis tähän mennessä... Keep in touch!

    -Vesku



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti